Lähetystyö

Helsingin Lähetysseurakunta on ollut aktiivinen ja monipuolinen lähetystyön toimija yli 60-vuotisen historiansa ajan. Seurakunta on kannattanut yhteensä yli 30 lähetystyöntekijää yli 15 maassa, tehnyt maahanmuuttajatyötä ja toiminut aktiivisesti lähetystyön verkostoissa. Lähetystyön keskeisimmät kohdemaat ovat olleet Intia, Japani, Etiopia ja Thaimaa. 2010-luvulla mukaan ovat tulleet myös Balkanin kansat.

Lähetystyömme keskiössä on evankeliumin julistaminen kansoille, jotka eivät siitä ole vielä kuulleet. Rukoilemme tilaisuuksissa saavuttamattomien kansojen puolesta, ja olemme mukana Simply Mobilizing -liikkeen Kairos-työssä. Kannattamamme lähetystyöntekijät sijoittuvat Balkanin alueen juutalaistyöhön, Itä-Euroopan romanityöhön, Marinmaalle raamatunkäännöstyöhön ja Etiopiaan raamattukoulutyöhön. Tuemme rukouksin myös perhettä, joka tekee suurkaupunkityötä Belgiassa.

Meille on tärkeää, että lähetystyö on osa seurakunnan kaikkea toimintaa. Tavoitteemme on, että jokainen kristitty löytää oman paikkansa lähetystyössä. Haluamme nähdä, että seurakunta monikulttuuristuu, ja uudet tavat tehdä lähetystyötä, kuten globaali ammattilaisuus, saavat jalansijaa.

Kumppanimme

Toimimme Fida Internationalin kumppanuudessa. Muita yhteistyökanaviamme ovat Avainmedia, Raamatunkäännösinstituutti ja Marttyyrien ääni. Lähetystyötä johtaa seurakunnan vanhimmisto. Sen alaisena toimii lähetystiimi, jonka puheenjohtaja on Sina Urmas.